MikkoR Maailman koulutetuin kansa osaa päättää itse!

Vihapuheen kieltäminen rajoittaisi perusoikeuksia

 

Ajatus ns. vihapuheen määrittelemisestä ja kriminalisoinnista on taas noussut esiin. Ajatus voi ensin tuntua hyvältä, kukapa ei haluaisi ihmisten esimerkiksi käyttäytyvän paremmin netissä. Tällä hetkellä vihapuhetta suitsitaan lainsäädännön kunnianloukkaus-, vainoamis-, uskonrauha- ja laiton uhkaus -pykälillä, ja myös pykälää rikokseen yllyttämisestä voidaan käyttää. Pitäisikö vihapuhe vielä erikseen kieltää?

Kysymykseen liittyy useita ongelmia. Kun kunnianloukkauksista jaettavia tuomioita tutkitaan, kuten Helsingin Sanomat teki 10.3.2019, huomataan tuomioiden olevan käytännössä sattumanvaraisia: samanlaisesta teosta voidaan tuomita rangaistukseen tai asia voi jäädä jo poliisin pöydälle. Yksi oikeusvaltion tärkeimmistä periaatteista on, että laki on kaikille sama, ja se ei nyt toteudu. Sama todennäköisesti pätisi myös vihapuheeseen, jos se kriminalisoitaisiin.

Toinen, ehkä suurempi ongelma liittyy sananvapauteen. Koska vihapuheelle ei ole yleisesti hyväksyttyä, kriittistä tarkastelua kestävää määritelmää, johtaa sen kriminalisointi sattumanvaraisten tuomioiden lisäksi myös sananvapauden kaventumiseen.

Jos vihapuheen kriminalisoinnissa käytetään samaa mallia kuin pykälässä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, olisi se niin väljästi määritelty, että lähes mistä vain kriittisestä kannanotosta saisi tuomion. Yhteiskunnallinen keskustelu vaikeutuisi huomattavasti. Jos vihapuhetta karsittaisiin ennakolta, oltaisiin jo lähellä sensuuria. Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan keskeinen perusta, ja se koskee myös mielipiteitä, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät, kuten Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuinkin on todennut.

Pykälää vihapuheesta ei tarvita. Ihmisiä voidaan suojata vainoamiselta ja kunnianloukkausilta laeilla, jotka ovat jo olemassa, ilman uusia, epämääräisiä rajoituksia perusoikeuksiin.

Vihapuheen vastustajiksi ilmoittautuvat lähes kaikki. Sen sijaan periaatteellisia sananvapauden puolustajia tuntuu olevan kovin harvassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Vihapuhetta pelkäävät eniten ne, jotka omalla toiminnallaan saavat aikaan syyn puhua vihapuhetta.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Vihapuhetta vastaan polemisoivat eniten ne, jotka vihaavat sananvapautta. Muut nojaavat sananvapuden rajoittamistarpeita koskevissa näkemyksiään sellaisiin selkeisiin käsitteisiin kuin laiton uhkaus ja kunnianloukkaus.

Käyttäjän AnukatariinaSolonen kuva
Anukatariina Solonen

Kososen analyysin mukaan siis vihapuheeseen ovat siis syypää ne, jotka sen kohteeksi joutuvat, muut ihan vain velvollisuudesta joutuvat heille vihapuhumaan...?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset